25 toukokuun

Harjoitusohjelman tuloksia

0  kommenttia

Olen ampunut itsesuunnittelemaani rataharjoitusohjelmaa nyt 1,5 kuukautta eli ohjelman puolivälin verran. Tähän puoliväliin sattui sopivasti yksi IDPA-kilpailu, jonka kautta on hyvä arvioida harjoitusohjelman vaikutuksia.

En edelleenkään ole erityisen hyvä ampuja, mutta selkeästi parempi. Voin siis todeta olevani mukiinmenevä valmentaja.

Nousin viime kesänä riittävän isossa kisassa marksman-luokasta sharpshooteriin, jossa olen sen jälkeen pidellyt häntäpäätä. Nyt sijoitukseni omassa divisioonaluokassa oli 4/6. Eikä edelleni mennyt yhtään alemman luokan ampujaa, kuten aiemmin on käynyt.

Kun arvioi kilpailun kokonaissijoitusta, niin aiempien kilpailujeni keskiarvo on ollut 66/100 kun se nyt oli 49/100.

Sijoitus parani siis noin 26%!

Huonojen osumien suhde raaka-aikaan (eli points-down-ratio) tuli myös noin 28% parannus (23,5 -> 17,0%). Joskin olen vähän epävarma, että mikä sen sitten lopulta pitäisi olla.

Aika näyttää kävikö tällä kertaa pelkästään hyvä flaksi tai muilla kilpailijoilla olisi mennyt huonosti. Mutta kun arvioin omaa suoritusta subjektiivisesti, voin silloinkin olla tyytyväinen.

(Harjoitusohjelman alussa muuten ammuin mittarisuorituksena tupla-mosambikin. En halua ampua sitä tässä välissä, jotta en opi hyväksi juuri siinä drillissä, mutta ammun sen harjoitusohjelman päätyttyä ja lisään kirjoitukseen myöhemmin.)

Tarkkuus: 8 laukausta 20cm ympyrään 18 metristä

Ammuin kisatilanteessa 18 metrin etäisyydeltä nollat. Tämä on minulle aivan ennenkuulumatonta tarkkuutta ja yleensä tuolta matkalta osumani ovat hajonneet kuin haulikosta.

Välissä olevassa seinäkkeessä on ampumista vaikeuttava non-threat-taulu, johon osumisesta saisi +5 sakkosekuntia jokaisesta osumasta. Ei tullut sakkoja siitä, eikä varsinaisista kohdetauluistakaan reilusti kuvan ulkopuolella. Kaikki 8 laukausta nollasektoriiin eli 20 cm ympyrään. On syytä olla tyytyväinen.

Luokitusammunnan ulkopuolella minulla ei tainnut olla yhdessäkään taulussa +3 pointsdownia.

Nopeus: classifierin raaka-aika expert-luokkaan

Ammuin tietääkseni ensimmäistä kertaa luokitusammunnan raaka-ajan expert-luokkaan

En muista koskaan ampuneeni lopputulosta sharpshooteriin ja marksmaniinkin vain pari kertaa aiemmin. En ole oikein koskaan pärjännyt luokitusammunnassa, vaan luokitusnostoni on aina johtunut kisamenestyksestä niin, että kisoissa on ollut riittävästi minua vielä huonompia ampujia. Paikoin olen saanut ihan ok osumat, mutta suoritusaika on ollut luokattoman huono.

Tällä kertaa ammuin siis ennätysnopeasti ja minulta selkeästi epäonnistui vain yksi stringi, missä oteongelma pilasi lippaanvaihdon jälkeiset laukaukset. Jopa yhden käden laukaukset putosivat kaikki nollasektoriin.

Huolimatta siitä, että lopputulos putosi marksmaniin joka on siis sharpshooter-luokkaani huonompi tulos, olen silti tyytyväinen.

Ja erityisen tyytyväinen nopeuden kehittymiseen olen siksi, että rataharjoitusohjelmassani ei ole yhden ainuttakaan vetoharjoitusta, vaan kaikki periaatteessa kaikki harjoitteet lähtevät joko IV- tai III-asennoista (ojennetusta ampuma-asennosta tai rinnalta).

Tähtääminen: jyvä näkyvissä joka laukauksella

En muista koskaan ennen olleeni niin tietoinen etujyvästä laukausten välillä.

Tämä on ehkä kaikkein subjektiivisin arvio, mutta liioitellen olen aiemmin ampunut niin nopeasti kuin olen liipaisinta pystynyt vetämään huolimatta siitä, mihin ase sillä hetkellä on sattunut osoittamaan. Ja nyt laukaukset olivat kaikki enemmän tai vähemmän tähdättyjä ja etujyvä näkösällä.

Hyville ampujille tämä on taas itsestäänselvyys, mutta pointtini on, että vasta nyt parin yksityistunnin ja määrätietoisen harjoittelun jälkeen, olen oppinut tekemään niin.

Lisäkehitystä tarvitaan

Olen käynyt harjoitusohjelmaa läpi kaverin kanssa ja hän ampui myös kisassa itselleen tosi hyviä suorituksia. Joten kyse ei ole pelkästään minusta itsestäni, vaan voimme luottavaisin mielin todeta kehittymisen tapahtuneen suurelta osin harjoitusohjelman ansiosta. Harjoitusohjelman sisältö on keskittynyt nimenomaisesti tähtäämisen nopeuteen, joka selkeästi on siirtynyt koko suorituksen nopeuteen ja tarkkuuteen.

Paljon on vielä opittavaa ja erityisesti tukikäden otteen laatu on suorastaan huono ja epäyhtenäinen.

Onneksi harjoitusohjelmaa on myös vielä vähän aikaa jäljellä, jonka jälkeen voi suunnitella uuden harjoitusohjelman. Sitä treenataan, missä on eniten potentiaalia kehittyä.

Otteella on todennäköisesti suurin vaikutus, mutta kehityspotentiaali oli aluksi parempi nimenomaan tähtäämisen nopeuteen liittyvissä asioissa.

Harjoitusohjelma on saatavilla IDPA-verkkokurssin kautta

Lisään harjoitusohjelman IDPA-verkkokurssin materiaaleihin, kun olen saanut ohjelman suoritettua loppuun ja viimeiset tulokset arvioitua. Harjoitusohjelma tulee siis osaksi kurssimateriaalia ilmaiseksi niille, jotka kurssin ovat jo ostaneet.

Kurssin alennettu lanseeraushinta palaa normaaliin 69 euroon, kun harjoitusohjelma ja pari muuta lisämateriaalia on lisätty sinne. Kannattaa siis hankkia kurssi jo nyt ja säästää 19 euroa.

Osta kurssi tästä alennetulla hinnalla


Tags


Voisit pitää näistä

Reload rally drilli

Reload rally drilli

IDPA-peruskurssi lähelläsi. Aina.

Ampumisen perusteet ja IDPAn lajikiemurat etäkurssina