Rakensimme Salon Seudun Ampujien IDPA-stagetreeneissä staget sen perusteella, mitä seinäkkeitä radalta löytyi valmiiksi aseteltuina. Pienillä taulujen sijaintimuutoksilla saatiin ampumisjärjestyksestä haastava ja lippaanvaihdoille useampia vaihtoehtoja.
Lisäksi kun stage on suunniteltu hyvin, sitä voi ampua kummasta suuntaa tahansa. Näin yksillä rakenteilla saa kaksi stagea.
Voit katsoa videon tämän sivun yläosasta tai suoraan Maiharihommien youtube-kanavalta: Kaksi IPDA-stagea yksillä tauluilla
Virallisesti sääntöjen osalta näissä stageissa oli liikaa peltimaaleja suhteessa pahvitauluihin. Mutta laukausmäärät olivat sääntöjen mukaiset.
Stagehan ei ole ainoa eikä edes paras keino harjoitella toiminnallista ammuntaa, koska niillä toistokerroilla ei pysty kehittymään. Mutta harjoituskalenterissa oli tällä kertaa stagen vuoro.
Vaan stage onkin erityisen oiva keino oppia, mitä asioita on harjoiteltava sitten lisää perusharjoituksina tai drillaamalla. (Näiden kahden erosta lisää myöhemmin)
Katsotaanpa
Eka stage vasemmalta oikealle
Veto voi aina olla nopeampi, mutta ei oteta nyt kiinni siihen. Mutta kakkostaulua tuli ammuttua todella hitaasti. Mietitään hetki minkä vuoksi:
- etäisyys oli pari metriä kauempana kuin se ykköstaulu (joka synnytti myös taulujen ampumisjärjestyksen)
- vain puolet taulusta oli kelvollista osuma-aluetta, koska taulu oli ositettu (mustalle ampuminen tulkitaan ohilaukaukseksi)
- ampumalinja taululle oli kapea kuja seinäkkeiden välissä
Etäisyys tekee taulusta yleisesti vaikeamman ja sitä pitää siksi tähdätä rauhallisemmin. Mutta tällä kertaa etäisyys ei oikeuttanut hidasta ampumista ja seuraaviin tauluihin ammuinkin nopeammin, vaikka ne olivat vielä kauempana.
Taulun hyväksytyn osuma-alueen koko vaikuttaa onnistumiseen ja siten tähtäämisen nopeuteen. Mutta taaskin, kauempana olevassa tauluryhmässä oli ihan samalla tapaa ositettu taulu, eikä sitä ammuttu yhtään niin hitaasti.
Keskittyminen vääriin asioihin haittaa ampumista
Todennäköisesti hitautta synnyttikin seinäkkeet ampumalinjan ulkopuolella. Niillä ei ollut mitään konkreettista vaikutusta osumiseen (kuten etäisyydellä ja taulun puolittamisella), mutta en yksinkertaisesti halunnut ampua seinäkkeisiin. Tämän psykologisen lisästressin vaikutuksesta harhauduin keskittymään itse tauluun enemmän. Vaikka se oli ihan turhaa.
Huono kisataktiikka hidastaa kokonaissuoritusta
Tämän ensimmäisen ampumapaikan jälkeen minulla oli aseessani kaksi patruunaa ja koska halusin tehdä lippaanvaihdon ennen kuin menen uuteen ampumapaikkaan, ammuin kauimmaiseen tauluun yhden ylimääräisen laukauksen. Se on minulle ihan normaali toimintatapa, koska se parantaa osumisen todennäköisyyttä (joskin tässä tapauksessa myöskin non-threat-tauluun osumisen riskiä).
Minulle jäi kuitenkin vielä yksi patruuna, jonka ammuin liikkeestä aiemmin mainittuun ositettuun tauluun. Sinänsä ihan hyvä ratkaisu lippaanvaihdon taktiikan kannalta, mutta suorituksen nopeutta se hidasti jonkin verran. Sen sijaan, että olisin juossut täysillä kahden ampumapaikan välillä, nyt minä haahuilin sen kävellen.
Todennäköisesti olisi ollut parempi jättää koko lippaanvaihdon säätäminen väliin ja tehdä se siellä missä patruunat luonnollisesti loppuivat.
Väärä heiluritaulun aikataulutus toi useita sakkosekunteja
Ja vielä kolmaskin erhe. En erityisesti tykkää heiluritauluista. Ne ovat luonnollisesti vaikeita ampua, mutta ne ovat myös stagen resetoinnin kannalta hidas elementti. Siitä on itseasiassa melko pitkä aika kun olen viimeksi ampunut heiluritauluun. Ja sen kyllä huomasi.
Ammuin nimittäin heiluritauluun aivan väärässä kohdassa sen liikerataa!
Vastapainon avulla tapahtuvan heiluriliikkeen nopeus on suurimmillaan keskellä liikerataa eli silloin kun taulu on pystyasennossa. Ja siihen minä hölmöyksissäni ammuin.
Pienimmillään heiluriliikkeen nopeus on luonnollisesti silloin, kun se vaihtaa suuntaa. Silloinhan se taulu ei mikrosekunnin aikana liiku mihinkään. Nyt ne kohdat liikeradasta oli peitettyjä (toisen taulun tai rengaspinon takana), mutta rengaspinon yläpuolella taulu olisi kuitenkn ollut huomattavasti hitaampi kuin pystyasennossa.
Toinen stage oikealta vasemmalle
Tässä toisessakin stagessa tapahtui monta virhettä, joiden vuoksi suorituksesta tuli joko hidas tai osumatarkkuus kärsi merkittävästi.
Fiksaatiot tiettyihin ampuma-asentoihin tai tauluihin hidastaa kokonaissuoritusta
Ensimmäistä taulua piti ampua ns ”retentiosta” eli käytännöllisesti katsottuna lonkalta. Tämä on seksikäs tapa ampua ja tunnen retention teorian. Tiedän miten se tapahtuu turvallisesti, mutta en ole oikeastaan koskaan harjoitellut siihen juuri minkäänlaista tarkkuutta. Tämän vuoksi ammuin tauluun ylimääräisiä laukauksia.
Säännöt kuitenkin sanoo, että kaikenlaiset pakotukset koskevat vain vähimmäislaukausmäärää. Olisin siis voinut ampua ne ylimääräiset laukaukset kahdella kädellä, eikä se olisi hidastanut kokonaissuoritusta millään tavalla. Mutta enpä ampunut, koska aivot olivat jumissa.
Tällainen fiksaatio tapahtuu joskus myös peltimaaleihin, jotka eivät useammastakaan laukauksesta huolimatta suostu kaatumaan. Sitten niihin tulee ammuttua huomattavasti pidemmän aikaa ylimääräisiä laukauksia, kuin mitä niiden pystyynjättämisestä tulisi sakkosekunteja.
Pitäisi osata valita taistelunsa.
Epäselvä gameplan pakottaa ajattelemaan liian vaikeita juttuja
Olin kyllä tietoinen että lähimmän taulun jälkeen ammutaan 20 metrin päässä olevat peltimaalit. Siitä huolimatta ehdin ottaa askeleen niitä kohti pois suojasta ennen kuin ammuin. Jouduin siis astumaan takaisin suojaan.
Lisäksi peltimaalit olivat tällä kertaa tosi kaukana ja niitä olisi pitänyt ampua rauhallisemmin. Kiirehdin ja ammuin ohitse. Tällä kertaa en kuitenkaan fiksaatioitunut peltiin vaan lähdin etenemään seuraavaa ampumapaikkaa kohti. Mutta sen sijaan, että olisin juossut turvarajalle ja ampunut uudestaan lähempää hyvästä paikasta ja tasapainosta, hiiviskelin hiljalleen ja ammuin taulua liikkeestä.
Liikkeestä ampuminen on hyvä taito osata mutta useimmiten vaihtoehtoiset suoritustavat ovat vielä parempia. On sekä nopeampaa että tarkempaa ampua sijoiltaan ja juosta seuraavaan paikkaan, kuin kävellä ja ampua liikkeestä.
Siirtymisten aikana ei siis kannattaisi ampua, mutta joskus niiden aikana on hyvä tehdä taktisiakin lippaanvaihtoja.
Patruunoiden loppuminen väärässä kohdassa pilasi keskittymisen
Patruunoiden olisi pitänyt loppua vasta viimeisen ampumapaikan peltitaulun jälkeen, mutta kaikkien ylimääräisten laukausten vuoksi ne loppuivat juuri silloin, kun olisi pitänyt ampua heiluritaulua.
Tällä ei periaatteessa olisi ollut merkitystä, koska taulu ei tässä stagessa olisi heilumisensa jälkeen jäänyt piiloon. Itseasiassa taulun heilumisen hidastumisen vuoksi sen liikeradan ääripää ei olisi enää mennyt edes aiemmin mainitun rengaspinon taakse.
Mutta patruunoiden loppumisen yllätyksellisyys pilasi vähänkin keskittymisen. Lauoin siis tauluun taas ylimääräsiä laukauksia varmuuden vuoksi. Ja taas väärässä kohtaa heilurin liikettä, vaikka kuinka olin juuri stagea aloittanessani suunnitellut tekeväni toisin.
Täysi tietämättömyys patruunankulutuksesta pilasi viimeisen taulun
Olin jo niin sekaisin patruunankulutuksesta, että patruunat pääsivät loppumaan vielä viimeiselläkin taululla. Ampumatta jättämisestä olisi seurannut kolmen sekunnin prosessivirhe ja viiden sekunnin tarkkuusvirhe, joten minun piti tehdä vielä toinenkin lippaanvaihto. Yhden laukauksen tähden!
Minulla olisi ollut monta paikkaa säästää se yksi laukaus.
Väärä paikkolaukaus vie enemmän aikaa kuin tuo hyötyä
Ja koska aikaa oli jo muutenkin mennyt tuhottomasti, halusin vielä paikata yhden huonon osuman viimeisestä taulusta. Käytin siis todennäköisesti puolitoista sekuntia pelastaakseni yhden sekunnin.
Sillä ei tosin tässä konkurssissa ollut enää mitään merkitystä suuntaan eikä toiseen.